*

Markus Raitolampi

Mahdollisuuksien tasa-arvoa on arvonta

Jatkan vielä pohtimista oikeiston ja vasemmiston erosta, josta kirjoitin jo aiemmin. Usein esitetään (oikeiston toimesta), että oikeisto pyrkii mahdollisuuksien tasa-arvoon, kun taas vasemmisto pyrkii lopputulosten tasa-arvoon. Tällä määrittelyllä luodaan kuva mahdollisuuksien tasa-arvosta kilpailuna, jossa alkuastelmassa kilpailijat lähtevät samalta viivalta ja ovat näin tasa-arvoisia, mutta kilpailun lopputulos on, että joku voittaa, joku on toisena, joku kolmantena, joku on viimeisenä, eli lopputulos on epätasa-arvoinen. Kutsun jatkossa tämän kuvitteellisen kilpailun alkuasetelmaa lyhysti ”aluksi” ja kilpailun lopputulosta ”lopuksi”.

Jos kilpailujat ovat lopussa epätasa-arvoisia, on sama epätasa-arvo täytynyt olla olemassa jo alussa. Lopputuloksen epätasa-arvo ei synny kilpailussa, vaan kilpailussa ainoastaan saamme selville millainen on olemassa oleva paremmuusjärjestys kilpailijoiden kesken. Jos identtiset sisarukset kilpailevat juoksussa toisiaan vastaan, jos he ovat harjoitelleet juuri saman verran samalla tavalla, jos ovat syöneet ja nukkuneet samalla tavalla, ja jos ovat eläneet muutenkin samalla tavalla, on heillä mahdollisuuksien tasa-arvo voittaa kilpailu. Toisin sanoen on sattumaa kumpi voittaa tällä kertaa. Oikeaa mahdollisuuksien tasa-arvoa onkin arvonta. Jos jokainen veikkaa saman määrän lottorivejä, on jokaisella pelaajalla mahdollisuuksien tasa-arvo voittoon.

Mahdollisuuksien tasa-arvo liitetään kuitenkin usein kilpailun eetokseen, ja juuri siihen se ei oikein sovi. Jos urheilukilpailuissa joku voittaa vain tuurilla, ei sitä juhlita hyvänä voittona sillä perusteella, että tuurivoitto osoittaa kilpailijoilla olleen mahdollisuuksien tasa-arvon, päin vastoin tuurivoittoa pidetään huonona voittona. Sama juttu on, jos kaupunki kilpailuttaa jonkin työn, ja voittaja ratkeaa puhtaasti vain arvalla. Ei sitä juhlita mahdollisuuksien tasa-arvon toteutumisena. Kaikki kilpailu edellyttää, että kilpailijat ovat alussa epätasa-arvoisessa asemassa kilpailtavan ominaisuuden suhteen, muussa tapauksessa kilpailua on turha järjestää. Kilpailijat kyllä asetetaan lähdössä samalle viivalle, mutta tämä on kilpailutekninen toimenpide sen takaamiseksi, että saadaan paremmuusjärjestys selville. Kilpailuun lähtö samalta viivalta ei ole yhtä kuin mahdollisuuksien tasa-arvo.

Nyt joku jo ehti mielessään toteamaan, että eihän mahdollisuuksien tasa-arvo tarkoita kilpailijoiden ominaisuuksien tasalaatuisuutta, vaan sitä, ettei mikään taho estä ketään kilpailemasta. Tässä luodaan kuvaa siitä, että on jokin voimakas taho, jokin vallan käyttäjä, joka voi estää joitakin ihmisiä kilpailemasta. Näin voi ollakin. Jokin autoritäärinen hallinto voi sulkea joitain ihmisiä vankilaan estääkseen näitä menestymästä. Näin määriteltynä mahdollisuuksien tasa-arvo ei kuitenkaan kelpaa oikeiston ja vasemmiston eron määrittelyyn, ellei sitten väitetä, että vasemmisto sulkee ihmisiä vankilaan ja oikeisto haluaa heitä sieltä vapauttaa. Kuka tai mikä tämä voimakas taho on silloin, kun puhutaan oikeiston ja vasemmiston erosta, ja miten se estää joitakuita kilpailemasta?

Väitän, että oikeisto määrittelee alkutilanteen lopun perusteella. Kuvitellaan, että menestys mitataan ainoastaan rahana: mitä menestyneempi ihminen sitä enemmän hänellä on lopussa rahaa kerättynä. Kuvitellaan myös, että oikeiston väite siitä, että menestys riippuu ainoastaan ihmisen luontaisista menestymisen lahjoista, pitää paikkansa. Mitä enemmän ihmisellä on lopussa rahaa, sitä enemmän hänellä on luontaisia menestymisen lahjoja. Jos kerätyt rahat jaetaan lopussa kaikkien kilpailijoiden kesken, oikeisto tekee tästä päätelmän, että kilpailijoita on syrjitty, ja alussa ei toteutunut mahdollisuuksien tasa-arvo. Jos kerättyjä rahoja ei jaeta lopussa kaikkien kilpailijoiden kesken, oikeisto tekee tästä päätelmän, että alussa on toteutunut mahdollisuuksien tasa-arvo. Logiikka kulkee tässä niin, että jos lopussa rahat jaetaan, seuraa sitä, että menestyjät eivät enää halua menestyä, eivät enää käytä luontaisia menestymisen lahjojaan täysimääräisesti, vaan häviävät tahallisesti. Tämä tulkitaan syrjimisenä ja kilpailun estämisenä. Vaikka menestyjät todellakin menettäisivät rahojen jaon seurauksena motivaation menestymiseen, on mielestäni harhaan johtavaa väittää, että tämä olisi kilpailun estämistä. Joka tapauksessa mahdollisuuksien tasa-arvo, joka itsessään sijoittuu aina alkuun, määritellään lopun perusteella. Ei ole mitään ulkopuolista tahoa, joka estäisi kilpailemisen, vain lopputuloksesta käsin voidaan tällainen päätelmä vetäistä.

(On varmaan tarpeetonta sanoa, mutta sanotaan nyt kuitenkin, että tämä edellä esitetty oli yksinkertaistus. Se ei tarkoita, että menestystä mitataan vain rahalla, se ei tarkoita, että vasemmisto haluaa jakaa kaikki rahat kaikkien kesken tasan, eikä se tarkoita, että oikeisto haluaa kieltää kaikea rahan jakamista.)

Jotkut oikeistolaiset ovat huomanneet, että kilpailemiseen liittyy eräs ”piilososialistinen” piirre. Kilpailun eetokseen kuuluu, että kilpailun seurauksena kyvykkäimmät kilpailijat jäävät toteutamaan kaikille yhteistä hyvää. Ajatellaan vaikka taloudellista kilpailua. Kilpailu mahdollistaa sen, että me saamme parhainta palvelua ja parhaimpia tuotteita edullisimpaan hintaan. Jotta näin tapahtuisi, pitää asettaa kilpailijat samalle lähtöviivalle, muuten emme voi tietää, kuka oikeasti oli paras. Kutsun tätä mallia jatkossa ”reiluksi kilpailuksi”. Mahdollisuuksien tasa-arvolla viitataan usein juuri niihin reilun kilpailun ominaisuuksiin, että ketään ei estetä kilpailemasta, ja kilpailijat asettautuvat samalle lähtöviivalle. Kun elämä kuitenkin koostuu useista peräkkäisistä kilpailuista, täytyy edellisen kilpailun epätasa-arvoinen loppu tietyllä tavoin tasoittaa uuden kilpailun alkaessa. Tämä on tilanteen nollaamista, eli tietynlaista tasapäistämistä, joka jossain määrin vesittää aiemman kilpailun voitot, siis ainakin sikäli mikäli oikeasti toteuttaisimme reilua kilpailua.

Jotta oikeisto ei kompastuisi kilpailun ”piilososialismiin”, tulkitaan usein, että kyse ei olekaan useista peräkkäisistä kilpailuista, vaan yhdestä suuresta kilpailusta, joka on alkanut aikojen alussa ja jatkuu aikojen loppuun. Tässä suuressa kilpailussa on sisällä monia yksittäisiä otteluita, joiden tulosta ei tarvitse nollata. Jos tämä ajattelumalli siirrettäisiin urheiluun, niin joukkueiden voitot ja tappiot kumuloituisivat iäti. Ne jotka olisivat menneisyydessä voittaneet monta peliä olisivat etulyöntiasemassa niin kauan, kunnes jotkut toiset päihittäisivät heidät. Tilannetta ei koskaan yhteisillä sopimuksilla tasoitettaisi. Tässä mallissa ollaan kaukana reilusta kilpailusta, ja mahdollisuuksien tasa-arvokin karkaa aina vain kauemmas. Siinä missä reilussa kilpailussa voidaan väittää mahdollisuuksien tasa-arvon tarkoittavan, että ketään ei estetä kilpailemasta ja kilpailijat asettuvat samalle lähtöviivalle, yhden suuren kilpailun mallissa ei ole mitään yhteistä lähtöviiva milloinkaan.

Mietitäänpä perinnön oikeutusta. Reilun kilpailun kannattajat pitävät perintöoikeutta (siis ainakin suuria perintöjä) ongelmallisina, koska ne antavat joillekin onnekkaille paremmat lähtöasetelmat kilpailuun ilman heidän omaa ansiotaan, ja näin ollen vääristävät reilua kilpailua. Yhden suuren kilpailun kannattajat vaativat perintöoikeuden hyväksymistä, sillä voittojen pitääkin antaa kasaantua. On yksilön (eli voittajan) oikeus päättää kenelle hän kertyneen omaisuutensa testamenttaa. Yhden suuren kilpailun malli vastaa evolutiivista kilpailua. Ei luonnossa kilpailevat lajit nollaa välillä kilpailua testatakseen, kuka täällä oikeasti ansaitsisi voittaa. Jos jokin laji on jostain syystä, vaikkapa ihmisen toiminnan seurauksena, päätynyt heikkoon asemaan, ja joku toinen laji voi sen tuhota, niin sehän tuhoaa sen, vaikka tämä voitto ei olisikaan voittajalajin omaa ansiota.

Yhden suuren kilpailun mallissa ajatus menee niin, että jos tapahtumat A, B, C ja D ovat tapahtuneet, on niillä kaikilla ollut mahdollisuus tapahtua. Siispä kaikilla tapahtumilla on ollut mahdollisuuksien tasa-arvo. Olipa siis tapahtunut mitä tahansa, niin se on mahdollisuuksien tasa-arvon mukaista, koska se on ollut mahdollista. Näin johdonmukaisestihan tämän näkemyksen kannattajat eivät silti ajattele, vaan he valitsevat itsellensä mieluisat tapahtumat, vaikkapa A ja B, joita he puolustavat edellä esitetyllä logiikalla. Tapahtumia C ja D he vastustavat eri perusteilla, vaikkapa siksi, että ne vääristävät reilua kilpailua, eivätkä siten ole mahdollisuuksien tasa-arvon mukaisia.

Yhden suuren kilpailun mallia usein puolustetaan reilun kilpailun hyveillä. Annetaan ymmärtää, että myös tässä (tai oikeastaan vain tässä) mallissa toteutuu mahdollisuuksien tasa-arvo, ja että tämä kilpailu johtaa parhaimpien kykyjen tehokkaimpaan käyttöön. Voi se näin ollakin, että yhden suuren kilpailun malli johtaa parhaimpien kykyjen tehokkaimpaan käyttöön, mutta tätä ei voi perustella samalla tavalla kuin reilussa kilpailussa. Tässä pitää perustella, miten jatkuva ”epäreilu” kilpailu, jossa historian voitot ja tappiot kumuloituvat ja kiinnittyvät toimijoiden ominaisuuksiksi, ja jossa voittajat sanelevat ehdot, johtaa parhaimpien kykyjen tehokkaimpaan käyttöön.

Loppuun vielä tiivistän väitteeni: Todellista mahdollisuuksien tasa-arvoa on arvonta. Mihinkään kilpailuun ei kuulu arvonta eli mahdollisuuksien tasa-arvo. Reilussa kilpailussa tiettyä näennäistä mahdollisuuksien tasa-arvoa edustaa se, että ketään ei estetä kilpailemasta ja kaikki lähtee samalta viivalta. Tämä ei kuitenkaan kelpaa oikeiston ja vasemmiston eron perustaksi. Yhden suuren kilpailun mallissa ei ole edes näennäistä mahdollisuuksien tasa-arvoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (17 kommenttia)

Käyttäjän NikoSillanp kuva
Niko Sillanpää

Et edes ymmärrä, mitä mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitetaan.

https://plato.stanford.edu/entries/equal-opportunity/

Tiivistäen: Mahdollisuuksien tasa-arvolla tarkoitetaan, että institutionaaliset esteet on poistettu, ts. ketään ei estetä etenemästä meritoitumisensa mukaisesti. Mahdollisuuksien tasa-arvo ei tarkoita kaikin tavoin samalta viivalta lähtemistä; Miten se voisikaan tarkoittaa, koska jo pelkästään ihmisten kyvykkyys ja ahkeruus vaihtelevat voimakkaasti.

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi

Miten meritoituminen mitataan, jos ei ole yhteistä lähtöviivaa mittaamiselle?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miksi pitää mitata, mikä saa sinut kuvittelemaan että on olemassa yleispätevää mittaria? Ei sinun tarvitse arvostaa samoja asioita kanssani. Sinä ehkä tienaat enemmän tekemällä ahkerasti töitä ja minä vietän lasteni kanssa enemmän aikaa. Molemmat koemme toivottavasti olevamme toiseen nähden voittajia, koska saimme haluamamme.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen Vastaus kommenttiin #4

Nimenomaan näin. Monta kertaa elämässä on tullut vastaan se tilanne että enemmän tienaisi tekemällä jotain josta tykkää vähemmän. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin raha.

Se ei kuitenkaan ole minulta pois jos joku tekee mieluummin sitä millä tienaa enemmän. Päin vastoin. On hienoa että saa valita.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #5

Suhtautuminen yksilön oikeuteen ja kykyyn tehdä valintoja lieneekin poliittisten suuntausten suuri vedenjakaja.

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi Vastaus kommenttiin #4

Mittaamista kyselen siksi, että Niko määrittelee mahdollisuuksien tasa-arvon meritokratian kautta. Meriitit määrää vallan ja menestymisen. Silloin kai pitäisi olla jokin yhteinen mittari pätevyydelle? Ilmeisesti sinä et määrittele mahdollisuuksien tasa-arvoa meritokratian kautta?

Kannatan tuota sinun maalailemaa näkemystä, että jokainen arvostakoon mitä haluaa. Yksi arvostaa rahaa, toinen perhettä, kolmas jotain muuta, eikä näiden tavoittelu ole ainakaan pääsääntöisesti toisilta pois. Mutta miten tämä liittyy mahdollisuuksien tasa-arvoon, ja ennen kaikkea, miten tämä liittyy oikeiston ja vasemmiston eroon?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #7

Nimenomaan määrittelen meritokratiaksi, mutta en ymmärtänyt käsitystäsi menestymisestä. Tunnut kuvittelevan, että on olemassa yksi objektiivinen tapa mitata menestystä. Ei ole.

Valinnat (arvoperustein) liittyvät oikeiston ja vasemmiston eroon siten, että vasemmisto uskoo kollektiivin viisauden ja yhteiskunnan ohjauksen, kun taas oikeisto uskoo yksilön viisauden ja itsenäisten arvovalintojen olevan parhaaksi ihmisten hyvinvoinnille ja onnellisuudelle.

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi Vastaus kommenttiin #8

Minä ymmärrän meritokratian niin, että vain meriitit, eli ansiot, eli ihmisen kyvykkyys ja pätevyys määrittävät mitä hän saa. Jos on useita hakijoita avoimeen työpaikkaan, niin paikkaa ei saa sukulaisuuden, ulkonäön, puoluekirjan, säälin tai abstraktin oikeudenmukaisuuden perusteella, vaan paikan saa kaikkein kyvykkäin hakija. Samoin jos pitää päättä, kuka ansaitsee palkankorotuksen, mikä yritys ansaitsee suurimmat voitot, keistä pitäisi tulla kansanedustajia jne., vain kyvyt ratkaisevat. Meritokratiassa vastustetaan kaikenlaisia tulonsiirtoja, koska ne eivät perustu meriitteihin. Meritokratiassa pitää siis asettaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen meriittiensä perusteella, ja silloin pitää olla joitain yhteisiä mittareita.

Kuvailemasi oikeiston ja vasemmiston välinen ero kuvaa mielestäni kollektivismin ja liberalismin eroa, tai pitäisikö sanoa mieluummin libertarismin. Se ei ole mielestäni sama asia kuin oikeiston ja vasemmiston ero. Oikeistossa on paljon kollektivistista ajattelua, kuten koti-uskonto-isänmaa. Vasemmistossa on yksilön valinnanvapautta korostavaa ajattelua, kuten erilaiset sukupuolivähemmistöjen oikeudet.

Yksi arvostaa rahaa ja tekee paljon töitä sen saamiseksi, toinen arvostaa perheen kanssa vietettyä aikaa ja jää pitkäksi aikaa kotiäidiksi, kolmas käyttää työttömyysturvansa lottoamiseen ja voitettuaan käyttää kaiken rahan matkusteluun, neljäs pakenee yhteiskuntaa jonnekin korpeen elämään niin täydellisessä omavaraistaloudessa kuin suinkin mahdollista. Kun minä olen sitä mieltä, että on ihan o.k., että heillä jokaisella on omat arvonsa ja omat elämäntapansa, eikä heidän mielestäni kannata toinen toistansa kadehtia, niin olenko tämän perusteella mielestäsi oikeistolainen vai vasemmistolainen?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #9

Ei tietenkään pidä olla yhteisiä mittareita. Ei meritokratiassa ole olemassa mitään keskuskomiteaa, joka rankkaa ihmiset ja määrää heille tehtävät. Yksilöt hakeutuvat itse erilaisiin tehtäviin ja hakijoiden paremmuus arvioidaan jokaisessa tapauksessa juuri sen tilanteen uniikeilla määreillä.

En ymmärrä miten seksuaalivähemmistöjen oikeudet liittyisivät jotenkin siihen, saako itse valita koulunsa ja lääkärinsä vai valitseeko yhteiskunta puolestasi? Miten seksuaalinen suuntautuminen edes liittyy valintoihin, pidätkö sitä yksilön valintana?

En minä osaa arvioida oletko oikeistolainen vai vasemmistolainen sen perusteella, että annat ihmisten valita paitansa värin etc. Saako se ahkera itse päättää mitä tienisteillään tekee, vai oletko ottamassa osan niistä elämäntapaintiaanin tarpeiden kustantamiseksi?

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi Vastaus kommenttiin #11

Ei tuohon minun käsitykseeni meritokratiasta kuulunut minkäänlainen keskuskomitea, joka rankkaa ihmiset ja määrää heille tehtävät. Kerropa miten sinä meritokratian ymmärrät, ja mitä ovat ne kunkin tilanteen uniikit määreet, joilla hakijoiden paremmuus arvioidaan.

Sinä tunnut kaventavan arvovalinnat siihen, ”saako itse valita koulunsa ja lääkärinsä vai valitseeko yhteiskunta puolestasi”. Kuitenkin aiemmin sanoit, että ”[v]alinnat (arvoperustein) liittyvät oikeiston ja vasemmiston eroon”, ja että ”oikeisto uskoo yksilön viisauden ja itsenäisten arvovalintojen olevan parhaaksi ihmisten hyvinvoinnille ja onnellisuudelle”. Minä taas esitin, että vasemmisto on uskonut yksilön viisauteen ja itsenäisiin arvovalintoihin kannattaessaan esimerkiksi homoseksuaalien oikeutta laillistetuun parisuhteeseen. Lisäksi esitin, että myös oikeistossa esiintyy uskoa kollektiivin viisauteen ja yhteiskunnan ohjaukseen, joten esittämäsi jaon perusteella ei mielestäni päästä vielä oikeiston ja vasemmiston väliseen eroon.

”Saako se ahkera itse päättää mitä tienisteillään tekee, vai oletko ottamassa osan niistä elämäntapaintiaanin tarpeiden kustantamiseksi?” Tämä kysymys on kaiketi tarkoitettu sen selvittämiseen, onko joku oikeistolainen vai vasemmistolainen. Tämä on se sama kysymys, jonka väitin oikeiston tekevän aina silloin, kun se haluaa selvittää, onko (alkutilanteessa) toteutunut mahdollisuuksien tasa-arvo.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #12

En nyt jostain syystä saa viestiäni muotoiltua ymmärrettävästi. Minun maailmassani ihmisten oikeudet eivät liity heidän valintoihin, muuten kuin valitessaan rikoksen tekemisen. En edelleenkään voi käsittää miten samaa sukupuolta olevien avio-oikeus liittyisi valintojen kunnioittamiseen. Minkä ihmeen valinnan?

Pelkään pahoin että jos kerron ne joka tilanteessa uniikit kriteerit, jos ne voisin jotenkin tietää, vastauksestani tulee loputtoman pitkä. Tilanteita lienee ääretön määrä, kuten siis myös arviointikriteerien yhdistelmiä. Kun asiaan vaikuttaa vielä arvioijakin on kysymyksesi mahdottomuudessaan lähinnä absurdi.

Pelkään, ettemme ymmärrä toisiamme, koska en usko meritokratiaan liittyvän objektiivisia kriteerejä. Vaikka sopisimme tiettyyn tilanteeseen kriteerit keskenämme saatamme hyvinkin päätyä eri valintaan, arvioidessamme eniten meritoitunutta. Ellemme sovi kriteerien painotuksia on arviomme eroavaisuus jo suhteellisen todennäköistä.

Mielestäni meritokratia ei tarkoita objektiivisuutta, vaan sitä ettei arvioinnissa huomioida muuta kuin juuri siinä tilanteessa relevantit meriitit.

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi Vastaus kommenttiin #13

”En nyt jostain syystä saa viestiäni muotoiltua ymmärrettävästi.” Hassua, että minulla on ihan sama tunne.
”Minun maailmassani ihmisten oikeudet eivät liity heidän valintoihin, muuten kuin valitessaan rikoksen tekemisen.” Tätä virkettä en ymmärrä ollenkaan.

”[M]iten samaa sukupuolta olevien avio-oikeus liittyisi valintojen kunnioittamiseen. Minkä ihmeen valinnan?”
Eikö se, että homo saa valita vapaasti puolisonsa mistä tahansa sukupuolesta ole yksilön arvoperustainen valinta, samalla tavalla kuin oikeus itse valita koulunsa ja lääkärinsä? Ja eikö se, että homoparia ei syrjitä suhteessa muihin parisuhteessa eläjiin ole tämän valinnan kunnioittamista? Sikäli kun vasemmistossa on tätä yksilön valinnanvapautta kannatettu, niin eikö silloin vasemmistossa ole uskottu ”yksilön viisauden ja itsenäisten arvovalintojen olevan parhaaksi ihmisten hyvinvoinnille ja onnellisuudelle”? Tämä ei kuitenkaan ole tässä varsinainen pointti, vaan oikeiston ja vasemmiston eron määrittely.

Vasemmistossa esiintyvää liberalismia voidaan tarkastella muiltakin osin. Esimerkiksi vasemmistossa (ainakin enemmän kuin oikeistossa) kannatetaan ihmisten vapaata liikkuvuutta. Miten siihen liittyy kollektiivisen viisauden vastustaminen ja yksilön valinnanvapaus? Siten, että sodan keskellä (tai jossain muussa ahdistuksen tilassa) elävä yksilö miettii mitä tehdä, lähteäkö karkuun, ja jos niin minne. Yksilö valitsee kaikista mahdollisista vaihtoehdoista sen, että päättää pyrkiä maahan X. Vasemmiston mielestä tätä ei pidä maassa X torjua vedoten nationalismiin.

Vasemmistossa ollaan myös sitä mieltä, että jos maasta Y tullut maahanmuuttaja tekee rikoksen, niin siitä pitää rangaista yksilöä. Siitä ei saa seurata kollektiivisia rangaistuksia kaikille maasta Y tulleille, ei edes ihmisten oman käden oikeuteen perustuvia kollektiivisia rangaistuksia. Miten tämä liittyy kollektiivisen viisauden vastustamiseen ja yksilön valinnanvapauteen? Siten, että jos yhteiskunta alkaisi rangaista maasta Y tulleita kollektiivisesti, tai jos katsoisimme, että meidän kaikkien kollektiivinen velvollisuus on rangaista heitä omalla tavallamme, ja alkaisimme vaikkapa syrjiä heitä työelämässä, niin siitä seuraisi maasta Y tulleille valinnanvapauden rajoitteita, jotka heikentävät heidän hyvinvointiaan.

Miksi sitten selitän tätä kaikkea? Siksi, että yritän osoittaa, että ei ole niin, että ”vasemmisto uskoo kollektiivin viisauden ja yhteiskunnan ohjauksen, kun taas oikeisto uskoo yksilön viisauden ja itsenäisten arvovalintojen olevan parhaaksi ihmisten hyvinvoinnille ja onnellisuudelle”. Toisin sanoen ei ole niin, että ”[s]uhtautuminen yksilön oikeuteen ja kykyyn tehdä valintoja lieneekin poliittisten suuntausten suuri vedenjakaja”.

Olet tähän mennessä lähinnä kertonut, mitä meritokratia ei ole: Siihen ei kuulu objektiiviset kriteerit. Siihen ei kuulu yhteiset mittarit. Siihen ei kuulu keskuskomitea. Siihen kyllä kuuluu jokaisessa tilanteessa uniikit kriteerit, mutta ne ovat niin äärettömän monimutkaisia, että on absurdia edes kysyä mitä ne tarkoittaa. Kuvailepa ihan omin sanoin miten meritokratia toimii. Ei tarvitse kertoa niitä äärettömän monimutkaisia uniikkeja kriteerejä.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #14

Kuvailepa ihan omin sanoin miten meritokratia toimii.

Meritoitunein voittaa. Luulin meidän olevan siitä samaa mieltä?

Se määräytyykö ihmisen oikeudet sukupuolen, ihonvärin tai vaikka uskonnon perusteella, vai niistä riippumatta ei nyt millään ilveellä liity valinnanvapauden kunnioittamiseen. En tuota taida sinulle selittää, jos et tuota ymmärrä.

Mitä tuohon vapaaseen liikkuvuuteen tulee, voisin mukaella aiempaa kysymystäsi. Kannatan ihmisten täysin vapaata liikkuvuutta. Tekeekö se siis minusta vasemmistolaisen? Eihän yksittäisiä esimerkkejä heittelemällä voida ketään asemoida, sehän vaatii kokonaiskuvan näkemistä.

Käyttäjän markusraitolampi kuva
Markus Raitolampi Vastaus kommenttiin #15

Sinun määritelmäsi meritokratialle siis on, että meritoitunein voittaa. Asia selvä.

Ei, en ymmärrä mitä tässä tarkoitat ihmisen oikeuksilla tai valinnanvapauden kunnioittamisella. Koska et taida sitä selittää, niin ei siitä sitten sen enempää.

Tuossa aiemmassa kommentissani mielestäni väänsin rautalankaa jo ihan koomisuuteen asti tästä oikeisto/vasemmisto asiasta. Kun et asiaa tuon paremmin ymmärtänyt, niin en taida sitä sinulle sen paremmin selittää.

Kiitos keskustelusta.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #16

Kiitos itsellesi. Aina ei onnistu, mutta yrittää kannattaa silti.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ihmiset ovat myös eri tavalla viitseliäitä. Se ei tarkoita etteikö jokainen voisi nähdä samaa vaivaa.

Käyttäjän valtakunnan kuva
Kimmo Liimatainen

Historiallisesti "tasa-arvo" on ollut periaate, jonka kautta yksilö on tavoitellut mahdollisimman suurta vapautta.

Nykyisin "tasa-arvo" on mitattava, lukuarvoilla esitettävä päämäärä, joka pyrkii rajoittamaan yksilön valinnan vapautta.

Toimituksen poiminnat