Tapaus Pennanen: puolustuksen puheenvuoro

Aino Pennanen ryhtyi kansalaistottelemattomaksi ollessaan lähdössä Berliiniin Finnairin lennolla 31.7.2018. Hän huomasi lentokoneessa poliisin olevan viemässä nippusitein sidottua ulkomaalaista henkilöä pois maasta, eikä suostunut istumaan paikallensa ellei pakkopalautettavaa henkilöä poistettaisi ensin koneesta. Tämän protestin hän kuvasi suoraan internettiin viivyttäen lentoa 10 minuuttia. Pennasen protesti on sekä hyväksytty että tuomittu. Esitän tässä neljä vahvinta argumenttia, joilla Pennasen kansalaistottelemattomuus on tuomittu, ja vastaan näihin syytöksiin.

Ensin kuitenkin pohdin kansalaistottelemattomuuden oikeutusta yleisesti. Yleensä kansalaistottelemattomuuden yhteydessä esitetään kysymys, onko tämä toiminta oikeutettua. Tämä kysymys esitetään tavallaan jollekin suurelle toiselle, jumalalle tai jollekin kaikkien yksittäisten mielipiteiden yläpuolella olevalle tuomarille. Kysymys on mieletön, sillä ei ole tällaista ylempää tuomaria. Tietysti on laki, mutta juuri sitä kansalaistottelemattomuudella haastetaan. Tietysti on yksittäiset mielipiteet, mutta ne yleensä asettuvat hyväksymään tai tuomitsemaan kansalaistottelemattomuuden sillä perusteella, mitä mieltä on itse laittoman toiminnan ideologisista tavoitteista. Jos esimerkiksi joku olisi viivyttänyt lentoa 10 minuuttia protestiksi Jussi Halla-ahon saamaa tuomiota vastaan, voitte varmaan arvata keiden mielestä se olisi ollut aivan hyväksyttävää toimintaa.

Tuija Siltamäki toikin esille kolumnissaan tämän asian, että keskusteluissa kansalaistottelemattomuuden hyväksyminen riippuu yleensä siitä, onko lain rikkoja arvioijan mielestä ”oikeaa” vai ”väärää” mieltä. En tiedä voiko tätä sääntöä muuksi muuttaakaan. Yhdet hyväksyy yhdenlaisen lain rikkomisen ja toiset toisenlaisen ja erimieltä olevat aina tuomitsevat sen. Tosin haluan Siltamäelle huomauttaa, että kieltäytyminen jostakin lain velvoittamasta, vain oman vakaumuksensa perusteella ei ainakaan kaikkien tulkintojen mukaan ole varsinaista kansalaistottelemattomuutta. Kyse on yksityisen ja poliittisen toiminnan erosta. Jos esimerkiksi kieltäytyy armeijasta ja siviilipalveluksesta oman vakaumuksensa vuoksi, mutta ei tee asiasta julkista, eikä vaadi koko asevelvollisuuden lakkauttamista, kyse ei ole varsinaisesti kansalaistottelemattomuudesta. Jos lääkäri kieltäytyy tekemästä aborttia, mutta toimii vain omaatuntoaan miellyttääkseen eikä vaadi julkisesti aborttien kieltämistä, kyse ei ole varsinaisesta kansalaistottelemattomuudesta. Kansalaistottelemattomuuden keskeinen piirre on asian tuominen julkisuuteen ja vaatimus jonkin lain muuttamisesta, joten sikäli kaikki omatuntoon vetoavat lainrikkomukset eivät ole samassa mielessä kansalaistottelemattomuutta, eikä niitä sikäli tulisi varsinaiseen kansalaistottelemattomuuteen rinnastaa.

Kansalaistottelemattomuuden hyväksyttävyyttä arvioitaessa olisi tavallaan loogista erottaa toisistaan kansalaistottelemattomuuden muodollisten kriteerit ja sen poliittinen päämäärä. Muodollisilla kriteereillä tarkoitan niitä ehtoja, jotka määrittävät hyväksyttävän kansalaistottelemattomuuden yleensä. Näitä ehtoja voisi olla esimerkiksi julkisuus, suunnitelmallisuus, väkivallattomuus jne. Poliittinen päämäärä on se, mitä toiminnalla tavoitellaan. Toisaalta tämä erottelu on ehkä kuitenkin mieletön, sillä voidaanko olettaa, että joku hyväksyisi jonkin lain rikkomisen sinänsä oikeutettuna kansalaistottelemattomuutena, mutta ei hyväksyisi sen poliittisia tavoitteita. Kansalaistottelemattomuudessa mennään aina aate edellä, ei toimintatapa edellä. Muodolliset kriteerit ja poliittinen päämäärä sekoittuvat siinä kohtaa, kun määritellään kansalaistottelemattomuudelle oikeutetut tavoitteet ja sen reunaehdot.

Se että kansalaistottelemattomuuden oikeutukseen pyritään etsimään jotain lopullista ja oikeaa vastausta kertoo osaltaan ihmisten mustavalkoisuudesta. Epämääräisyyden ja ristiriitaisuuksien hyväksyminen tuntuu vaikealta ja siksi kaikelle pyritään löytämään lopullinen ja oikea tuomio. Kansalaistottelemattomuus kuitenkin kuuluu jonkinlaisen taistelun ja vastakkainasettelun piiriin, jolloin se ei taivu mihinkään valmiisiin oikean ja väärän kategorioihin, vaan tämä oikean ja väärän ristiriita on vain hyväksyttävä sellaisenaan.

Pennasen toiminnan tuomitseminen

Pennasen kansalaistottelemattomuus on tuomittu minun tulkintani mukaan ensisijaisesti sen vuoksi, että on vastustettu turvapaikanhakijoiden pääsyä Suomeen, ja siksi heidän pakkopalauttamiseensa on suhtauduttu myönteisesti. Maahanmuuttajiin myönteisesti suhtautuvat yleensä hyväksyvät Pennasen toiminnan ja maahanmuuttajien vastustajat yleensä vastustavat sitä. Maahanmuuton vastustusta ei kuitenkaan ole nostettu perusteeksi Pennasen kansalaistottelemattomuuden vastustamiselle, eikä se mikään peruste olekaan. Sen sijaan Pennasen protestia on vahvimmin vastustettu seuraavilla argumenteilla:

1. Kansalaistottelemattomuus horjuttaa demokratiaa, ja jos sitä yleensä milloinkaan tulee hyväksyä, niin ainoastaan viimeisenä keinona, kun kaikki lailliset keinot on jo käytetty.

2. Kansalaistottelemattomuuden tulee olla harkittua, ei spontaania. Nyt Pennanen eikä hänen tukijansa tienneet kuka koneessa oli, ja miksi häntä oltiin poistamassa maasta.

3. Kansalaistottelemattomuus on kohdistettava vain ihmisoikeutta loukkaaviin lakeihin, mutta nyt palautus oli lain voimainen ja Irak oli katsottu riittävän turvalliseksi maaksi palauttaa turvapaikanhakijoita. Tässä ei siis loukattu ihmisoikeutta.

4. Pennasen vertaaminen Rosa Parksiin tai Anne Frankin piilottajiin tai Suomen vertaaminen natsi-Saksaan ovat älyttömiä vertauksia.

Demokratia

Esimerkiksi Iltasanomissa Ulla Appelsin luo uhkakuvia demokratian romuttumisesta, jos kansalaistottelemattomuus millään tavalla hyväksytään. Hän myös vetoaa siihen, että Suomessa ei ole itsenäisyyden aikana juuri kansalaistottelemattomuutta harjoitettu, vaan yhteiskuntaa on kehitetty parlamentaarisin keinoin. Kun poliitikot eivät selväsanaisesti tuomitse kansalaistottelemattomuutta, tai jopa hyväksyvät sen, antavat he Appelsinin mukaan viestin: jos tekee mieli ilmaista itseään, niin siitä vaan, menkää ja häiriköikää, unohtakaa eduskunta ja ottakaa laki omiin käsiinne.

Kansalaistottelemattomuushan ei ole vain lain rikkomista, eikä varsinkaan lain rikkomista ja häiriköintiä omien mielihalujen ohjaamana, kuten tahalliset väärinymmärtäjät asian tulkitsevat. Kansalaistottelemattomuudelle on omat melko yleisesti hyväksytyt ehtonsa, kuten väkivallattomuus, julkisuus ja sen kohdistuminen ihmisoikeuksia loukkaaviin toimiin. On argumentaatiovirhe väittää, näyttämällä vihreää valoa Pennasen seisoskelulle lentokoneessa vihreät ajautuisivat ennemmin tai myöhemmin hyväksymään kaiken muunkin laittomuuden. Vaikka Appelsin paheksuu sitä, että Pennanen kuvasi kamerallaan itseänsä ja protestiansa ja tuomitsee sen hänen omaksi performansikseen, niin juuri se julkisuus osaltaan teki protestista oikeaa kansalaistottelemattomuutta. Jos kaikki tapahtunut olisi jäänyt vain lentokoneessa olevien tietoon, kyse ei olisi sellaisesta julkisesta protestista, joka on vaatimus oikealle kansalaistottelemattomuudelle. Kansalaistottelemattomuuteen kuuluu myös se, että vaikka toiminta itsessään on laitonta, siinä vedotaan enemmistöön, jotta jokin tietty laki saataisiin muutettua ihan laillisin keinoin. Sikälikään se ei ole kovin pahasti ristiriidassa demokratian ja laillisten toimien kanssa.

Vaikka hyväksyttävän kansalaistottelemattomuuden yhdeksi kriteeriksi usein mainitaan se, että sen tulee olla viimeinen keino asioiden muuttamiseksi, kun kaikki laillinen on ensin kokeiltu, niin tämä ei kuitenkaan ole mielestäni oikein hyvä kriteeri kaikissa tapauksissa. Parlamentarismin tie on kovin hidas, kun kyseessä on esimerkiksi ihmishenkien pelastaminen. Lisäksi demokratia on parhaimmillaankin enemmistön diktatuuria. Nyt esimerkiksi näyttää siltä, että äärioikeisto on nousussa ympäri Eurooppaa ja siten myös sen ajatukset ja tavoitteet ovat leviämässä laajalle. Tässä tilanteessa ei ole odotettavissa, että toisinajatteleva vähemmistö saisi parlamentaarisesti ääntään kovinkaan pian kuuluviin. Turvapaikanhakijat eivät myöskään pääse itse osallistumaan vaaleihin oman asiansa ajamiseksi, joten sikälikin demokratia on tässä asiassa riittämätöntä. Ihan noin yleisestikin olen sitä mieltä, että demokratia on yliarvostettua. Demokratia ei ole sellainen työkalu, jolla oikeasti yhteiskuntaa tai maailmaa repivät ristiriidat voitaisiin ratkaista, vaan demokratia on eräänlainen palkinto siitä, että oikeat isot ristiriidat on saatu ratkaistua jollain toisella tapaa. Demokratian toimiminen vaatii, että kaikki osapuolet alistuvat tässä ”yhteiskuntien rakentamis -pelissä” samojen sääntöjen alaisuuteen. Ja vielä selvennykseksi väärinymmärtäjille: En tarkoita, että demokratiasta tulisi luopua. Sehän on hyvä jos sellainen palkinto ollaan saavutettu. Sanon vain, että demokratian merkitys on jo solmitun yhteiskuntarauhan ylläpitäminen, eräänlainen muistutus hyvin hoidetusta yhteiskunnan rakennusprojektista. Demokratia itsessään ei ole kovin hyvä työkalu vaativiin olosuhteisiin.

Olen samaa mieltä Appelsinin kanssa siitä, että Suomessa ei ole itsenäisyyden aikana kovin paljon kansalaistottelemattomuutta harjoitettu, ja olen samaa mieltä siitä, että laillisin keinoin olisi syytä ensisijaisesti asioita ajaa, mutta nyt elämme mielestäni ihan omaa aikaa näine suurine Eurooppaan pyrkivine turvapaikanhakijajoukkoineen. Ei Suomessa ole aiemmin tarvinnut oikeasti tässä laajuudessa ottaa kantaa ihmisoikeuskysymyksiin, vasta nyt olemme tältä osin uuden asian edessä. On ollut helppoa kannattaa mitä tahansa arvoja niin kauan kun se ei ole mitään vaatinut.

Harkitsematon toiminta

Pennasen protesti oli melkolailla spontaani reaktio hänen näkemäänsä, sitä ei siis oltu suunniteltu etukäteen, ja siksipä se ei mennyt aivan kuin Strömsössä. Eli olen samaa mieltä siitä, ettei Pennasen protestia kannata mihinkään kansalaistottelemattomuuden käsikirjaan esimerkiksi nostaa. Jos Protestin olisi suunnitellut kunnolla, olisi kannattanut ottaa selvää milloin ollaan pakkopalauttamassa jotakuta tiettyä henkilöä heikoin perustein todistettavasti vaarallisiin olosuhteisiin. Mutta ihmisoikeuksien puolustaminen ja ihmishenkien pelastaminen vaatii toisinaan spontaania toimintaa hetken mielijohteesta. Se onkin ainoa asia, missä spontaani toiminta hetken mielijohteesta on mielestäni perusteltua.

Protesti ei kuitenkaan ollut suunnattu vain yhden pakkopalautettavan pelastamiseen, vaan yleensä kiristettyä turvapaikkapolitiikkaa ja pakkopalautuksia vastaan. Pennanen ehti koneessa ottaa selvää pääpiirteissään siitä, mitä oli tapahtumassa, ja hän varmasti tiesi protestiin alkaessaan, mitä tästä seuraa. Hän varmasti oli tietoinen kiristetystä turvapaikkapolitiikasta ja siihen liittyvistä oikeusturvan ja ihmisoikeuksien heikentämisistä, joita on nostettu esiin monien tutkijoiden toimesta. Pakkopalautettava toki saattoi olla rikollinen, mutta 85 prosenttia poliisin saattaen palauttamista ulkomaalaisista on kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita. Nekin turvapaikanhakijat jotka palaavat ”vapaaehtoisesti” ovat puun ja kuoren välissä: joko lähdet vapaaehtoisesti tai viemme sinut pakolla, ole hyvä ja valitse ihan itse. Eli ei tilanne mielestäni ollut sellainen kuin esimerkiksi Siltamäki asian kuvaa, etteikö kukaan olisi tiennyt yhtään mistä on kysymys.

Kuinka harkittua kansalaistottelemattomuuden tulee olla, ennen kuin se on riittävän harkittua oikeaksi kansalaistottelemattomuudeksi? Eikö siihen saa liittyä mitään spontaania elementtiä? Itse ajattelen niin, että jos rikkoo lakia ymmärtämättä tekoaan ja sen seurauksia, silloin kyse ei ole kansalaistottelemattomuudesta, mutta tämä ei sulje pois sitä, etteikö kansalaistottelemattomuuteen voisi ryhtyä jossain määrin spontaanisti.

Pennasen spontaanius tuossa tilanteessa oli ehkä heikon lenkki hänen toiminnassaan ja siksi monet Pennasen toiminnan vastustajat ovatkin tähän harkitsemattomuuteen tarttuneet. Mutta entäpä jos Pennanen olisi tehnyt hyvän suunnitelman, jos hän olisi ottanut selvää, milloin joku ollaan lähettämässä vaikkapa Afganistaniin sen vuoksi, ettei hänen tarinaansa väkivallan uhasta ole otettu tosissaan, ja olisi mennyt tälle lennolle protestitarkoituksessa. Olisiko Pennasen tuomitsijat silloin suhtautuneet hänen toimintaansa vähemmän tuomitsevasti?

Laillisuus ja Irakin turvallisuus

Kuten jo totesin, kansalaistottelemattomuus asettuu aina lakia vastaan, joten jos kansalaistottelemattomuus edes joskus hyväksytään, on hyväksyttävä sen asettuminen lakia vastaan. Irakin turvallisuudesta taas on monenlaista näkemystä Maahanmuuttovirasto on toki katsonut vuoden 2015 jälkeen monet osat Irakia riittävän turvallisiksi, jotta ihmisiä voidaan sinne palauttaa, ja lisäksi he vetoavat sisäisen paon mahdollisuuteen, jolloin melkein kaikki voidaan palauttaa sinne, mutta tätä kiristettyä tulkintaa on kritisoinut mm. YK:n pakolaisjärjestö.. Ulkoministeriöhän kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Irakiin ja sanoo turvallisuustilanteen Irakissa olevan huono ja että ”turvallisuustilanne voi heiketä nopeasti myös muutoin rauhallisemmalla Kurdistanin autonomisella alueella (…) iskut ovat mahdollisia milloin ja missä vain”.

Humanitäärinen suojelu poistettiin laista 2016, ja turvapaikanhakijoiden mahdollisuutta oikeusapuun vähennettiin merkittävästi. Maahanmuuttovirasto alkoi jakaa valtavasti enemmän kielteisiä turvapaikkapäätöksiä hallituksen ohjeistuksen mukaan. Ei enää ajateltukaan, että aiemmin Irakissa koettu väkivalta tai vaino olisi vahva merkki väkivallan ja vainon jatkumisesta mikäli sinne palaisi, vaan jokainen väkivaltatilanne voitiin tulkita yksittäisenä tapauksena , josta ei voinut ennustaa tulevaisuutta. Afganistanin turvallisuustilanteen suhteen maahanmuuttovirasto muutti käsitystään vasta syyskuussa 2018, vaikka jo vuosia on esitetty monelta taholta, että turvallisuustilanne on siellä huono. Voiko näin ollen luottaa maahanmuuttoviraston arvioon Irakistakaan.

Eli on mielestäni melko vahvat perusteet nähdä Irak hengenvaarallisena maana ja että turvapaikanhakijoiden ihmisoikeudet eivät toteudu. Eikä kansalaistottelemattomuuden oikeutukseen ei vaadita sitä, että protesti kohdistuu vain ihmishenkien suojelemiseen. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös esimerkiksi oikeus nauttia turvapaikasta toisessa maassa jos on joutunut vainon kohteeksi, oikeus lähteä omasta maastaan muualle, oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen, oikeus elintasoon, joka on riittävä turvaamaan ravinnon, terveyden, asunnon, vaatetuksen yms. Rosa Parks kohdisti kansalaistottelemattomuutensa sen vastustamiseen, että mustat joutuivat istumaan bussin takaosassa ja tarvittaessa luovuttamaan istumapaikkansa valkoiselle. Ei sellaisessa segregaatiossa kuitenkaan kyse ollut uhkasta hengelle tai terveydelle, ja silti Rosa Parks on tunnustettu ihmisoikeusaktivisti.

Vertaaminen

Vastustusta on aiheuttanut myös se, että Touko Aalto ”vertasi” Suomea natsi-Saksaan ja Pennasta sekä ihmisoikeusaktivisti Rosa Parksiin että Anne Frankin piilottajiin. Lähdetään liikkeelle käsitteiden määrittelystä: Mitä tarkoittaa verbi ”verrata” (taipuu: minä vertaan)? Se ei ole selvää. Sillä on kaksi merkitystä. Verrata voi tarkoittaa vertailemista (taipuu: minä vertailen), siis kahden asian väliltä samankaltaisuuksien ja eroavaisuuksien etsintää, tai se voi tarkoittaa rinnastamista, siis vertailun yhdenlaista lopputulosta, jossa väitetään kahden asian välillä olevan merkittäviä samankaltaisuuksia. Vertailla voi ihan mitä tahansa asioita, ei ole mitään moraalisia tai muitakaan esteitä millekään vertailulle. Siksipä oletan, että kukaan ei ole väittänyt etteikö Suomea ja natsi-Saksaa tai Pennasta ja Parksia voisi tai saisi vertailla keskenään. Luultavasti vertauksen paheksumisella on tarkoitettu, ettei sopisi rinnastaa Suomea ja natsi-Saksaa tai Suomea ja 50-luvun Alabamaa tai Pennasta ja Parksia, ei sopisi nähdä nähdä näissä merkittäviä samankaltaisuuksia. Mutta eikö sitten saisi? Kuinka paljon ja minkälaatuisia samankaltaisuuksia asioiden väliltä pitää löytää ennen kuin niitä saa ”verrata”, siis rinnastaa? Jos ihmisiä viedään hengenvaaraan ja mahdollisesti kidutettavaksi vain silloin tällöin, niin silloinko on ”posketonta” rinnastaa sitä natsismiin, kuten Tuija Siltamäki asian muotoilee?

Aalto ei kuitenkaan rinnastanut Suomea natsi-Saksaan vaan ilmaisi sen, ettei laki ja moraali ole sama asia. Aalto sanoi että ”natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia”, ja se on ihan pätevä väite ihan missä tahansa yhteydessä. Tahalliset väärinymmärtäjät tulkitsivat sen niin, että nyt nostetiin natsikortti, ja nyt meitä syytetään natseiksi, tämähän on väärin. Minun mielestäni nykypäivänä ongelma ei enää ole se, että natsikortti nostettaisiin liian usein ja liian heppoisin perustein, vaan se että natsikortin nostamisesta valitetaan liian usein ja liian heppoisin perustein.

Siltä osin kun Aalto rinnasti Pennasen Rosa Parksiin tai Anne Frankin piilottajiin, hän ei ainakaan minun tulkintani mukaan rinnastanut kahta eri yhteiskuntaa toisiinsa, vaan tarkasteli ihmisten toimintaa. Kahden eri aikakausilla olemassa olleen yhteiskunnan rinnastaminen toisiinsa ei ole mielekästä. Se mikä pysyy samana on ihminen, se ei ole muuttunut miksikään satoihin tai jopa tuhansiin vuosiin. Heillä jotka lähettävät ihmisiä hengenvaaraan yleiseen mielipiteeseen ja yleiseen järjestykseen vedoten, heillä jotka seuraavat tätä sivusta puuttumatta asiaan, ja heillä jotka yleistä mielipidettä uhmaten ja omalta mukavuusalueeltaan poistuen päättävät toimia ihmisoikeuksien puolesta, heillä kaikilla on pelottavan paljon yhteistä niiden ihmisten kanssa, jotka elivät natsi-Saksassa tai 50-luvun Alabamassa. Haluaisinkin kysyä Ulla Appelsinilta, mikä on se keskeinen syy, miksi Pennasen ”vertaaminen” Rosa Parksiin on mielestäsi ontuva? Kyllä, kuten sanot, ”Suomi on niin kaukana kuin olla ja voi 50-luvun Alabamasta”, mutta mitä sitten? Miten siitä seuraa, että tämä ”vertaus” on ontuva? Sanot, että Rosa Parksilla ”keskiössä oli rasistinen ja sortava yhteiskunta, ei oma performanssi”. Miten niin Pennasen protesti oli oma performanssi, ja mistä tiedät, ettei Rosa Parksin protesti ollut hetken mielijohteesta syntynyt oma performanssi, joka vain jälkikäteen on kohotettu ihailtavaksi kansalaisoikeustaisteluksi ja Parks itse sen symboliksi? Rosa Parkshan ajoi tavallaan omaa asiaansa kieltäytymällä luovuttamasta omaa paikkaansa valkoiselle, kun taas Pennanen ei millään muotoa ajanut omaa asiaansa, joten sikäli Pennanen sopii jopa Parksia paremmin hyväksyttävän kansalaistottelemattomuuden määritelmiin.

Aina kun vertaillaan kahta eri asiaa toisiinsa, voidaan olla täysin varmoja, että niistä löytyy erilaisuutta. Jos näin ei olisi, vertailtaisiin asiaa vain itsensä kanssa. Melkein yhtä varmoja voidaan olla siitä, että kahdesta asiasta löytyy myös jotain samankaltaisuutta. Kumpaa sitten tulisi korostaa samanlaisuutta vai erilaisuutta? Riippuu siitä kumpi tuo esille jotain tähdellistä. Vertailtaessa Pennasta Parksiin löytyy siis varmasti sekä eroavaisuutta, että samankaltaisuutta. Pennasen toiminnan vastustajat haluavat korostaa eroavaisuutta ja kannattajat samankaltaisuutta. Vaikka Pennasen rinnastus Rosa Parksiin onkin kärjistys, niin silti heidän samankaltaisuutensa korostaminen tuo mielestäni enemmän oleellista esiin kuin heidän erojensa korostaminen.

Pohjimmiltaanhan tässä ei edes ole kyse siitä, voidaanko Pennasta ”verrata” Parksiin tai Anne Frankin piilottajiin, vaan siitä, katsotaanko Pennasen toiminnan olleen oikeutettua ihmisoikeuksien puolustamista. Tämän aiheen vaihtaminen kysymykseksi siitä, voidaanko Pennasta ”verrata” johonkuhun historialliseen henkilöön, vie asian saivartelun poluille. Voidaan aina vedota siihen, että nämä ovat kaksi niin eri henkilöä ja niin eri aikakausilla ja niin eri yhteiskunnissa eläneitä, että ei voida ”verrata”, ja siitä johdetaan, että ei siis ollut kyseessä ihmisoikeuksien puolustaminen.

Sen lisäksi että Pennasen protestia kritisoivat maahanmuuton vastustajat, sitä kritisoivat myös nämä moraalisesti passiiviset tolkun ihmiset, siltamäet ja junkkarit, jotka ähisevät ja puhisevat, että ”hei, suhteellisuudentajua… eihän näitä voi verrata…” Sillä ähinällä tolkun ihmiset yhtäältä rauhoittelevat omaatuntoaan, sillä tiedostavat, että sotaa paenneiden ihmisten palauttamisessa pakolla takaisin sota-alueelle on juuri kiusallisen verran samankaltaisuutta monien muiden ihmisoikeusloukkausten kanssa, ja toisaalta tällä ähinällä he pyrkivät välttelemään eettistä keskustelua. Pakkopalautukset vaatisivat eettistä keskustelua, jota nyt ei ole. Jos ollaan sitä mieltä, että pakkopalautukset ovat eettisesti perusteltuja, tulisi siitä käydä eettistä keskustelua. Jos ollaan sitä mieltä, että pakkopalautuksia ei tulisi edes arvioida etiikan näkökulmasta, tulisi silloinkin käydä eettistä keskustelua tästä väitteestä. Eettisen keskustelun keskiössä taas on asian vertaileminen suurempiin ja pienempiin moraalisiin ongelmiin, siis vaikkapa Pennasen toiminnan vertailemista Anne Frankin piilottamiseen natseilta. Vertailemisen kylkiäisenä tulee erilaiset rinnastukset, sillä merkittäviä samankaltaisuuksia löytyy monista asioista. Ihan yleisestikin vertailua esimerkiksi natsismin ja nykypäivän ilmiöiden välillä pitäisi harjoittaa paljon useammin, se olisi ihan tervettä, eikä mitään ”natsikortin vetämistä”.

Lopuksi

Monet somessa asiaa kommentoineet ovat antaneet ymmärtää, että kyllähän minäkin asiaan puuttuisin, jos olisi kyse oikeista ihmisoikeusrikoksista, jos kyse olisi oikeasti rasistisesta ja sortavasta yhteiskunnasta, jos kyse olisi vaikka oikeista natseista, oikeasta etnisestä puhdistuksesta, mutta nyt en puutu, enkä sallisi kenenkään muunkaan puuttuvan, koska nyt ei voida olla ihan varmoja mistä on kysymys, ja varmaan kaikki on kunnossa, kyllähän viranomaisiin pitää luottaa. Vastaapa itsellesi ihan rehellisesti: Jos nyt olisi sota-aika ja viranomaiset väkivaltaisesti pakkokuljettaisivat juutalaisia tai muslimeita tai mitä tahansa muita ihmisryhmiä jonnekin ”työleirille”, ja näitä ihmisiä kohtaan olisi vuosia esitetty monelta yhteiskunnalliselta taholta ”ankaraa kritiikkiä”, niin sinäkö nousisit tätä väkivaltakoneistoa vastaan? Sinä, jolle sekin on liikaa, että joidenkin toisten lentomatka on myöhästynyt 10 minuuttia. Sinä, jonka mielestä käytävällä seisoskelu lentokoneen ollessa maassa on lentoliikenteen vaarantamista, jota ei saisi tehdä joidenkin typerien ihmisoikeuksien takia. Eivät ihmiset natsi-Saksassakaan tietäneet varmasti minne juutalaisia ja muita oltiin kuljetettamassa. Pahuus ei lue otsassa, kuten moni luulee. Pahuus oikeastaan on suurelta osin moraalista välinpitämättömyyttä. Sikäli kun jossain tapahtuu järjestelmällisiä ihmisoikeusrikoksia, niin aina ne verhoutuvat lain ja järjestyksen ylläpitoon. Pelkkää hyvää siellä aina ollaan tekemässä. Nyt sivustakatsojan roolia ja moraalista passiivisuutta yritettiin ylevöittää ja heitettiin kyynisyyden varjo kaiken päälle: eihän tässä viimekädessä kuitenkaan kukaan voi tietää, mistä ihan oikeasti on kysymys, siispä istutaan vain perseellämme ja hoetaan fraasia lainkuulijaisuudesta.

Touko Aalto sanoi Iltasanomissa Martin Scheininia mukaillen ”on melkein kansalaisvelvollisuus puuttua asiaan, jos epäilee, että ihmisoikeuksia rikotaan. Jos omilla kasvoillaan nousee rauhanomaisesti seisomaan ja kärsii annetut sanktiot, kyse on hyväksyttävästä kansalaistottelemattomuudesta”. Kuinka moni ihan oikeasti on sitä mieltä, että tuo periaate on huono ja joutaa roskakoriin?

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu